2016-2017

Suomen Omakotiliitto ja JuriNet Oy ovat tehneet historiallisestikin merkittävän puite- ja yhteistyösopimuksen. Sopimus on allekirjoitettu 17.10.2015. Suomen Omakotiliitto on valtakunnallinen pientaloasukkaiden ja vapaa-ajan asukkaiden edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Omakotiyhdistykset toimivat paikallisesti ja liitto vaikuttaa valtakunnallisesti. Omakotiliitto on puoluepoliittisesti sitoutumaton ja siihen kuuluu 257 paikallisyhdistyksen kautta jo yli 75 000 henkilöjäsentä. Allekirjoitettu sopimus mahdollistaa Omakotiliitolle kokonaan uusien jäsenpalvelujen tuottamisen yhteistyössä toimistomme kanssa.

Sopimuksen sisältö julkaistaan myöhemmin. Toimistomme panostaa yhteistyöhön huomattavan summan ja yhtiömme budjettiin on vuosille 2016-2017 varattu tätä varten noin 100.000 euroa.

Toimistomme eniten vuonna 2015 kasvanut palvelusektori on yritysasiakkaat eli Suomen Yrittäjien yhteistyön kautta tulleet Pk-yritykset ja yritysten liiketoimintaan liittyvät toimeksiannot. Toiseksi eniten kasvanut palvelusektori on ollut asumisen lakiasiat, eli rakentaminen ja asuntokauppoihin liittyvät riita-asiat ja oikeudenkäynnit. Omakotiliiton kanssa aloitettavassa yhteistyössä haluamme edelleen kasvattaa tätä asumisen juridiikan palvelusektoria valtakunnallisesti.

Jatkossa toimistomme lakimiehet vastaavat myös omakotiliiton puhelinneuvonnassa. Asumisen lakiasioista juristeillamme onkin lähes 20 vuoden kokemus.

Lisätietoja, toimitusjohtaja Markus Talvio ja myyntijohtaja Juha Hytti, puhelin 029 009 2590.