Yhteistyökumppanuudet
Suomen Yrittäjät
Olemme palvelleet Suomen Yrittäjien jäseniä lakipalveluissa ainoana valtakunnallisena kumppanina jo vuodesta 2013. Vuosien aikana olemme palvelleet tuhansia suomalaisia yrittäjiä ja uskomme kokemuksemme perusteella ymmärtävämme yrittäjien arkea varsin monipuolisesti. Ammattitaito on edellytys lakimiehen työn menestyksellisessä hoitamisessa. Työmme tarkoitus on ennen kaikkea tukea yritystä ja yrittäjää menestymään omassa liiketoiminnassaan, välttämään konflikteja ja auttamaan yrittäjää riitatilanteessa voittamaan asiansa.
Tarjoamme Yrittäjien jäsenille maksuttoman 20 minuutin alkuneuvottelun sekä 15 prosentin alennuksen lakipalveluista (alennus enintään 1.000 euroa). Edut koskevat myös yrittäjien työntekijöitä henkilökohtaisesti sekä samassa taloudessa asuvia yrittäjien perheenjäseniä.
Annamme neuvoja jäsenille myös Yrittäjien maksuttomassa juridisessa puhelinneuvonnassa. Neuvontapalvelu toimii arkisin numerossa 029 009 2590.
Omakotiliitto
Olemme olleet Omakotiliiton yhteistyökumppani vuodesta 2015 lähtien. Lakimiehillämme on laaja-alaista ja korkeatasoista osaamista rakentamiseen- ja asumiseen liittyvistä asioista ja näihin liittyvistä oikeudenkäynneistä.
Tarjoamme Omakotiliiton jäsenille 15 prosentin alennuksen lakipalveluista (alennus enintään 300 euroa).
Vastaamme myös Omakotiliiton puhelinneuvonnassa keskiviikkoisin klo 13-16 (Omakotiliitolla on erillinen neuvontanumero).
Omataloyhtiö.fi ja Rakentaja.fi
Vastaamme lakiaiheisiin kysymyksiin Omataloyhtiö.fi ja Rakentaja.fi ”Kysy, vastaamme” -palveluissa. Käy jättämässä oma kysymyksesi tai lue jo annettuja vastauksia!
Rikosuhripäivystys
Osa lakimiehistämme on ollut Rikosuhripäivystyksessä vapaaehtoistyöntekijöinä ja kouluttajana jo vuodesta 2006 lähtien. Vastaamme mm. puheluihin Rikosuhripäivystyksen Auttavassa puhelimessa.
Prius Abogados
Prius Abogados on suomenkielinen asianajotoimisto Espanjassa Fuengirolassa, joka on tarjonnut jo vuodesta 1999 lähtien korkeatasoisia asianajopalveluja suomalaisille. Asiakkaita ovat Suomessa ja Espanjassa Aurinkorannikolla asuvat suomalaiset.
Voit olla yhteydessä suoraan Prius Abogadosiin tai Jurinetin kautta hoitaa asiaasi Espanjassa. Espanjan toimisto vastaa sinulle puhelinnumerosta +(34) 952 467 853. Toimiston osoite on Avenida Jesús Santos Rein, 2 krs, Fuengirola (Málaga).
Fuengirolassa hallintojohtaja Sole Nordman ja sihteeri Anette Gronfors Aguilar palvelevat sinua sujuvasti suomeksi.

María Hernández Prieto palvelee espanjaksi ja englanniksi. Marían erikoisosaamista ovat perunkirjoitukset ja lahjoitukset, asuntokaupat sekä kaikki kiinteistöjä koskevat sopimusasiat ja siviilioikeus. Marían tavoitat priusabogados@priusabogados.es, +(34) 952 467 853.

Miguel Díaz Poza palvelee espanjaksi ja englanniksi. Miguelin erikoisosaamista ovat yhtiöoikeus, sijoitusprojektit Espanjassa, uusien yritysprojektien kehittäminen, konkurssit, projektien rahoitusasiat, velkaneuvottelut pankkien kanssa, kiinteistöjuridiikka sekä kaikki sopimusasiat. Miguelin tavoitat mdiaz@priusabogados.es, +(34) 952 467 853.
Narlex
Virolainen yhteistyötoimistomme Narlex palvelee sekä yrityksiä että yksityishenkilöitä. Narlexin päätoimialana ovat riita-asiat ja asiakkaiden edustaminen oikeuskiistoissa.
Narlexin toimipisteet sijaitsevat Tallinnassa ja Narvassa. Narlexin työkieliä ovat viro, suomi, englanti ja venäjä. Voit olla yhteydessä suoraan Narlexiin tai Jurinetin kautta hoitaa asiaasi Virossa.

Tallinnan toimiston osoite on C. R. Jakobsoni 3, 2. kerros
Andres Vinkel palvelee suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja viroksi. Andresin erikoisosaamista
ovat kiinteistöjuridiikka, työoikeus, perintä, oikeudenkäynnit, konkurssit ja rikosoikeus. Andresin tavoitat andres.vinkel@narlex.com, +372 506 2428.

Liina Niitmets palvelee englanniksi, viroksi ja espanjaksi. Liinan erikoisosaamista ovat yhtiöoikeus, kryptovaluuttalisenssit, ulkomaalaisasiat ja perheoikeus. Liinan tavoitat liina.niitmets@narlex.com, +372 506 2428.