Yrittäjä - oletko lomauttamassa? Ota nämä asiat huomioon

Lomautustilanteessa työnantaja keskeyttää työn ja palkanmaksun ja työntekijä työn tekemisen. Työsuhde säilyy kuitenkin muine ehtoineen voimassa. Lomauttaminen voidaan toteuttaa kokoaikaisena, jolloin työtä ei tarjota ollenkaan tai osa-aikaisena, jolloin työaikaa lyhennetään. 

Milloin saa lomauttaa? 

Työnantaja saa lomauttaa työntekijän vain, jos hänellä on työsopimuslain mukainen peruste: 

  1. työnantajalla on laissa määritelty taloudellinen tai tuotannollinen peruste työsopimuksen irtisanomiseen tai 

  2. työ tai työnantajan edellytykset tarjota työtä ovat vähentyneet tilapäisesti (enintään 90 päivää), eikä työnantaja voi kohtuudella järjestää työntekijälle muuta sopivaa työtä tai työnantajan tarpeita vastaavaa koulutusta. 

Missä järjestyksessä työntekijät lomautetaan? 

Laissa ei ole erityisiä määräyksiä siitä, missä järjestyksessä työntekijät tulee lomauttaa. Pääsääntö kuitenkin on, että lomautukset toteutetaan yrityksen toiminnan kannalta tarpeellisessa järjestyksessä. Syrjivin perustein ei työntekijää saa lomauttaa. Työehtosopimuksessa saattaa olla sovittu lomauttamisen järjestyksestä tai muista lomautukseen liittyvistä järjestelyistä, joten se kannattaa ennen lomautusta tarkistaa. 

Määräaikaista työntekijää ei lähtökohtaisesti saa lomauttaa. Työnantaja saa lomauttaa määräaikaisessa työsuhteessa olevan työntekijän vain, jos tämä tekee työtä vakituisen työntekijän sijaisena ja työnantajalla olisi oikeus lomauttaa vakituinen työntekijä, jos hän olisi työssä.  

Miten lomautuksesta ilmoitetaan työntekijöille? 

Työsopimuslain mukaan työnantajan tulee käytettävissään olevien tietojen perusteella esittää työntekijälle ennakkoselvitys lomautuksen perusteista sekä sen arvioidusta laajuudesta, toteuttamistavasta, alkamisajankohdasta ja kestosta. Työnantajan on varattava työntekijöille tai heidän edustajalleen tilaisuus tulla kuulluksi annetusta selvityksestä. 

Jos lomautus kohdistuu useaan työntekijään, selvitys voidaan antaa työntekijöiden edustajalle tai työntekijöille yhteisesti. Selvitys on esitettävä viipymättä lomautuksen tarpeen tultua työnantajan tietoon. 

Työnantajan tulee ilmoittaa lomautuksesta henkilökohtaisesti viimeistään 14 päivää ennen lomautuksen alkua. Jos ilmoitusta ei voi tehdä henkilökohtaisesti, voi sen toimittaa kirjeitse tai sähköisesti. Lomautusilmoituksessa tulee mainita lomautuksen syy, alkamisaika ja kesto tai arvioitu kesto. 

Vähintään 20 työntekijää säännöllisesti työllistävässä yrityksessä sovelletaan lomautuksen osalta yhteistoimintalain (1333/2021) muutosneuvotteluja koskevaa 3. lukua.  

Voiko työntekijä työskennellä lomautuksen aikana toisella työnantajalla? 

Työntekijä saa työskennellä toisella työnantajalla lomautuksen aikana. Vaikka lomautuksen aikana ei ole työntekovelvoitetta, tulee työntekijän toisella työnantajalla työskennellessään kuitenkin noudattaa edelleen työsopimuslaissa määriteltyä lojaliteettivelvollisuutta sekä muita työsuhteen ehtoja, kuten kilpailevan toiminnan kieltoa tai salassapitoon liittyviä ehtoja. Työsopimuslain mukaan työntekijä ei saa tehdä toiselle sellaista työtä tai harjoittaa sellaista toimintaa, joka huomioon ottaen työn luonne ja työntekijän asema ilmeisesti vahingoittaa hänen työnantajaansa työsuhteissa noudatettavan hyvän tavan vastaisena kilpailutekona. Myös kilpailevan toiminnan valmisteleminen työsuhteessa on kiellettyä.  

Kilpailevalla toiminnalla viitataan tosiasiallisesti työnantajaa vahingoittavaan toimintaan. Lomautuksen ajaksi tehdyn työsopimuksen sallittavuutta arvioidessa tulee ottaa huomioon perustuslain mukainen oikeus ammatin ja elinkeinon harjoittamiseen ja toimeentulon hankkimiseen. Työntekijällä on siten oikeus tehdä ammattiaan vastaava työsopimus lomautuksen ajaksi. 

Kilpaileva toiminta ei ole kiellettyä, mikäli työnantaja on tiennyt toiminnasta jo työsuhdetta solmittaessa. Työnantaja ja työntekijä voivat myös sopia kilpailevasta toiminnasta. 

Miten lomautus päättyy? 

Lomautus päättyy, kun työnantaja tarjoaa työntekijälle töitä. Työnantajan tulee ilmoittaa toistaiseksi lomautetulle työntekijälle työn alkamisesta vähintään seitsemän (7) päivää aikaisemmin, ellei toisin ole sovittu.  

Työntekijä saa lomautuksen aikana irtisanoa työsopimuksensa ilman irtisanomisaikaa, riippumatta siitä, kauan työsuhde on kestänyt. Työntekijällä ei kuitenkaan ole tätä oikeutta lomautuksen päättymistä edeltävän seitsemän (7) päivän aikana, jos lomautuksen päättymispäivä on työntekijän tiedossa. 

Jos työnantaja irtisanoo lomautetun työntekijän sopimuksen päättymään lomautuksen aikana, on työntekijällä oikeus irtisanomisajan palkkaan. Jos työntekijä irtisanoo työsopimuksensa lomautuksen aikana lomautuksen kestettyä vähintään 200 päivää, on työntekijällä niin ikään oikeus irtisanomisajan palkkaan. 

 

Jäikö jokin askarruttamaan? Autamme mielellämme yritystäsi lomautusasioissa ja muissa työoikeudellisissa kysymyksissä. Ota yhteyttä! 

Edellinen
Edellinen

Juristi vastaa: missä menee laillisen ja laittoman raja kuvaamisessa ja kuuntelussa?

Seuraava
Seuraava

Suomen Yrittäjien jäsenille veloituksetta kartoitus yrityksenne vastuullisuusteemoista